sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Vuosi 2015 ja uuvet kujjeet:)

Eipä ole aikoihin tullut mittään skriivattua blogisivuille, talvi kyllä tuli kalasteltua täydellä teholla ja recordeja paukutettiin affenessa ja hauessa, kevät paukutettiin siikoja onkien, mutta mitäpä niistä sen enempää, keskitytään tulevaan.

Nukaria ja muita kujeita:


Kesäkauden Plan: on aikasta selvä, jokikalastus siis kyseessä, allekirjoittanut on paukuttanut Kellokosken kalavesiä jo about viisitoista vuotta ja jotenkin vain rupesi tuntumaan että vaihtelu virkistäisi roimasti. Joten kerran kaudessa piipahdettu Nukarinkoski ja ympärillä oleva kalastusalue saa nyt allekirjoittaneen riesaksi tälle kaudelle.

Tarkoitus olisi opetella koskikalastuksen saloja tarkemmin, ihan virppavehkeillä kylläkin, mutta koskenlukutaitoja olisi tarkoitus kehittää, kalojen löytäminen eri vedenkorkeuksilla ja virtauksien muuttuessa, oikeanlaisten uistinten käyttö oikeissa paikoissa oikeaan aikaan ja kaikkea siltä väliltä siis.

Alue on tuttu tosissaan ennestään mutta siis käyntejä max. 2 kertaa kaudessa ja sen kummemmin paikkaan perehtymättä. Alueelle istutetaan roimasti kirrejä kauden aikana ja toki painekin on paljon kovempi kuin Esim. Kellokosken kalastusalueella.

Nyt kolme kertaa tullut pyörähdettyä ja kaloja ollut siiman päässä ihan kivasti, sekä kirrejä että pikkuisia taimenia tuntuu joessa uivan yllin kyllin. Vesi ollut nyt melko korkealla verrattuna aikaisempiin kertoihin muina vuosina käydessä, joten kosken kuohuja ja kivien tauksia on ollut hyvä ronkkia isolappuisilla pikkuvaapuilla. Mutta asiasta lisää sitten kauden kuluessa.

Jigaus jatkuu varmasti tänäkin suvena, venemiesten kyytiin harvoin tulee nykyään päästyä joten jigauskeikat painottuu pääasiassa sitten rantamestoille, mutta sitten kesän/syksyn mökkiviikot on sitten venehommia onneksi.

Laitetahan pari kuvatusta vielä ja kaikille vesillä viihtyjillä sitten kireitä siimoja:)