perjantai 23. marraskuuta 2012

Pilkkikelejä odotellessa....

Nyt sais jo viimein tulla talvi jotta pilkkisesonki saataisiin käyntiin, itse tykkään talvikalastuksesta eniten ehkä sen takia kun silloin pääsee lähes tulkoon joka paikkaan kalaan, avovesikaudella on aina puntaroiminen että pääseekö veneellä ja rantakalastus paikat on tosi niukassa, mutta talvella senkun etsit parkkipaikan autolle ja painut jäälle ja menet minne menet:-)

Nyt on viime aikoina erinäisten syiden takia jääny kalareissut väliin, sunnuntaina olisi tarkoitus sivakoida loviisaan rantakalalle, josko sitä jonkun komeen hauen vaikka sais, jotenni ollut tosi heikkoa saalis kemiön reissun jälkeen, ei tietenkään makeaa mahan täydeltä, mutta kunnon onnistuminen olis välillä poikaa.

Noin kuukausi sitten käytiin henkan kanssa spottaamassa meille tuntemattomia vesiä rönnäsissä, talvi teki silloin tuloaan ja mittari näytti pakkasen puolta kotopuolessa kolmisen astetta aamuvarhaisella.
Pakkasta ja lunta oli ja ohikulkivat katsoivat ihmeissään kun teimme lähtöä:-)
Katselin muutamat venerampit etukäteen ja reitin tottakai. Perille päästiin ensimmäiseen paikkaan ja auton mittari näytti meren rannalla jopa 9 celciusta pakkasta. Ensimmäinen golfkentän ramppi oli kuiteskii aivan liian jyrkkä, siis veneen takaisin nostoon, joten kohti seuraavaa ramppia oli pakko lähteä ajelee. Seuraavalle mestalle päästiin helposti ja siellä olikin joku savolainen(puheen määrästä päätellen)merikarhu laskemassa venettään, loivempi hiekkaramppi oli parikytä metriä jo jään peitossa ja jyrkempi vain noin metrin matkalta, joten kamixia kasaan ja valmistelemaan laskua. Lämmiteltiin toholla ensiksi peräöljyjä jotta jaappanin ihme saataisin käyntiin, ja pienellä startti määrällä lopulta saatiin kone hyrräämään:-)
Vesille siis päästiin ja matkanteko alkoi, kylmäajoviima tuiversi kasvoihin ja kylymä oikeesti oli.
Muutamasta sisälahden paikasta koitettiin, mutta todettiin että lähdetään etsimään kirkkaita vesiä kun pernajanlahden vesi oli aiwan mutavelliä. Oli pakko pysähtyä auringon noustessa kuvailemaan merimaisemia:

Lämminvesi höyrysi mukavasti pakkasella:-)
Ensiksi ajeltiin mielenkiintoiseen käbbölen sisäsalmeen jossa keskellä meni 9-13 metrin uomaa, joten kuhat ja abborret mielessä. Kaiusta etsittiin kalaparvia ja löydettiinkin, tärppejäkin jotakin saatiin mutta ei yhtään pysynyt koukuissa. Muutama tunti taidettiin koitella ja otettiin kurssi kohti kejvsaloa.
Vesi oli todella sameaa kevjsalonkin edustalla joten lopulta päätettiin suunnistaa kohti loviisan tuttuja haukipaikkoja, jotta edes jotain saataisiin veneeseen, muutakin kuin vesikasvillisuutta. Tutulle suurhauki spotille saavuttiin mutta isoista ei tietoakaan, molemmat saatiin limatuubit mieheen, pieniä fisuja. Todella heikkoa saalista, kello läheni jo iltapäivää sen verran että oli pakko lähteä ajelee kohti veneramppia, matkalla käytiin vielä muutama spotti tsekkaamassa, mutta mitään ei saatu vaikka kaiussa elämää olikin. Joten oli aika luovuttaa kalastus ja ottaa vielä muutama kuva.
Vene saatiin helposti ylös ja kamat kasaan, rampilla vielä tapasimme "savolaisen merikarhun" joka kehui saaneensa hirmusaaliin haukia ja ahvenia, mutta yhtään ei näytille asettanut, joten liekkö tarinoita vaan lämpimikseen kertonut:-)

Venekausi taitaa olla lyöty pitkälti pakettiin tältä vuodelta, mutta rantareissuille vielä kalamies mielii.

Kaikille uusille lukijoille tiedoksi, että kun selaatte sivun ales asti ja klikkaatte vanhemmat nappia niin sieltä löytyy myös vanhenpia raportteja:-)

Laitetaas vielä pieni kuvakollaasi talvikeleistä jos ne vaikka tulis sitten nopeemmin:-)
Usvaa suolijärvellä hyvinkäällä.

Rapea keli tuusulanjärvellä, tämä jos mikä on unelmakeli jäillä liikkua.

Pernajan merimaisemia

Tuusulanjärven keväinen auringonlasku

tiistai 25. syyskuuta 2012

Jigauselämyksiä hakemassa

Sainpa jo keväällä mieleeni että syksymmällä olisi kiva mennä isommalla porukalla jollekin mökille, jonnekin, kalastamaan jotain:-)
Pikkuhiljaa alkoi porukka muodostua ja ajankohta osui jigaus rintamalle ja vesialue on kuuluisa hyvistä ahven ja kuhakannoistaan.

Joten reissun teemaa ei ole vaikea arvata jos neljä jätkää lähtee kalaan:-) Siis se ei ole dokausta/lestinheittoa/ kuppia vaan panostusta kalastukseen, aamusta iltaan:-)

Koko porukka odotteli jo läpi kesän reissuun lähtöä, ja viimeinkin aika koitti ja alkoi syyskuu, toinen päivä klo 16 oli tarkoitus mökillä olla ja alkaa naattimaan. Eri suunnista saapuva porukka piti kerätä taas kasaan jossain, joten Lohjan Abc toimi mainiosti puolimatkan treffaus paikkana.

Eväät syötyämme olimme valmiit matkaan ja navigaattoria totellen painoimme kohti kemiönsaarta, ja lyhin reitti on aina kivoin ajaa:-). Joten läpi peltoteiden saavuimme lopulta lähes tulkoon aikataulussa perille, tosin navi näytti meidät eräälle kartanolle, mutta onneksi sain mökin omistajan kiinni joka osasi neuvoa että navi tekee tepposet loppumetreillä.


Ja siinä on meidän vuokra mökkimme, harjakattoinen ei kuulu vuokraan kun vaan saunan ja kylpyhuoneen osalta, mutta etuoikella sisään mennessä löytyy iso hyvin varustelu tupa, jossa keittiä, ruokailutila, varaava takka, ja perältä löytyy pieni makkari ja tosissaan sähkösauna ja kylppäri.

Rannalla taasen oli iso rantasauna jossa makuutilat myös kahdelle hengelle, aivan uskomattoman hieno paikka, lisäksi vielä oli pieni aitta rakennus, jonne majoittuu kesäkeleille heittämälle neljä henkeä lisää.


Tässä vielä kuva ylätuvan kuistilta ranta miljööseen.

Mökille saavuttiin ja kahvit laitettiin tippumaan ennen seuraavaa siirtoa, sillä illaksi oli pakko päästä vesille siimoja uittamaan:-). Alue tuntui melkein tutulta kun kotona oli jo jonkun kuukauden syvyyskäyriä tutkinut.

Eikun vesille, mökillä oli iso soutuvene (pelastusvene) hyvin vakaa ja seisaaltaankin voi mainiosti heitellä ja Lisäksi löytyi samankokoinen moottorivene jonka vuokrasimme erikseen ja omistaja täytti kahdenkympin tankin ennalta sovitusti. Joten moto versiolle lähdettiin tutkimaan mistä kalaa saataisiin.

Illalla kiertelimme ennalta kartasta kateltuja spotteja ja apoja löytyi tasaisesti joka puolelta, muttei mitään isoja parvia tai yksilöitä mutta tässä muutama kuva illan viimeisen spotin saaliista:-)


Illalla sauna päälle ja vatsa täyteen evästä, joten unten maille oli muksa pötkähtää.

Aamuksi sovimme kuuden herätyksen, mutta eiköhän allekirjoittanut nukkunut sikeästi parta tyynyssä, että isä.ukko herätteli seiskan jälkeen että pitäiskö sun herätä kun pojat on kalastellu laiturilla jo pitkään:-). Joten äkkiä aamukahffeet ja puurot naamaan ja jollalla merille.




Aamureissu meni uusia paikkoja kokeillessa, hauen sattumia ja perus appoja nousi sieltä täältä kuitenkaan taasen isompia parvia löytömättä.




Löydettiin upee salmipaikka jossa oli syvää n 2.3 metriä, pikkukala ajoja oli pinnassa tosi paljon, mutta kasvillisuus oli niin rehevää jottei jigaugsesta tullut mitään, joten uusia paikkoja koluamaan,
Aikamme kierreltyä alkoi nälkä jo painaa sisuskaluja, joten oli aika palata möksälle evästämään:-)

Ruokamestari paistaa tuoreet affenfileet:-)
Vatsat saatiin täyteen herkullisista ruoista ja oli aika päivälevon ja rantakalastuksen.....


Ilta koittaa ja siimaa on kohta pakko veneellä päästä uittaa, joten kimpsut ja kampsut mukaan ja aalloille:-)
Matkalla kohti ottipaikkoja
Iltareissulla kierreltiin jo tutuksi tulleita paikkoja, ja saalistakin saatiin, muttei mitään päätä huimaavaa, mukaan otettiin yli 250g apot, joita ei hurjasti ollut:-)




No sai niistä pienen pussin fileitä kummiski.
Ja taas saunaan kera kylmän suihkun kun ei vedenlämmitintä saatu laisinkaan toimimaan, mutta ei se haitannut, kun kiuas kuitenkin lämpes puilla.:-)
Kiuas lämmiteltiin saunatuvan puolelta
Rantasauna syysyössä:-)
Oli aika painaa taas pää tyynyyn ja sopia aamuksi aikainen herätys uusia koitoksia varten...


Tiistai aamu klo 6, kelloni pirisi, painoin pari kertaa torkkua kunnes sain käännettyä eturepun sohvalta pystyyn ja askelsin kohti ylätupaa laittamaan sumppia kiehumaan:-)
Pojat heräsi ripesti kahvin tuoksuun ja aamu oli valjastettu:-)
Ei mikään ruma aamu kalalle lähtöön, klo 6.58:-)
Keli oli meille siis suotuisa lähteä kohti länttä, eli taalintehdasta. Moottorit käyntiin ja keula kohti tulevaisuutta kauniin aamun helliessä ihmismieltä:-)

Keli oli mitä mainion kalastajille:-)
Kiersimme useita penkkoja ja karikoita jigitellen, ahvenia löytyi sieltä täältä, vailla taaskaan mitään suurempaa saalista. Ajelimme eräiden saarien väliin jossa syvyyttä oli seitsemisen metriä, kaloja tärppi vähän joka puolella, ja moottori sanoi itsensä irti, hieno käsikaasu/vaihde tsydeemi ei antanut enää laittaa vapaata päälle, joten moottoria saanut silloin käyntiin, joten inkkari tyyliin meloin meidäs saareen naattimaan upeasta kelistä:-)
Korvameduusoista oli järkyttävän palvon näillä vesille, upeen näköisiä:-)
Upee mesta ja keli
Ottipaikoilla
Saalista ei hurjasti antanut aamun reissukaan kuiteski ruokalat saatiin kasaan, ja lopulta taistelimme itsemme takaisin möksälle....

Joten ruokaa nassuun, päikkäriä ja rantakalastusta tiedossa....
Pohjaonget pyytämässä laiturilla
Ilta alkoi taasen kääntyä eteemme joten oli aika siirtyä veneestä kalastuksen pariin, siirryimme suojaisaan lahdukkaan, josta saimme maanantaina eniten apo kontakteja, mutta nyt ajelimme ihan perälle asti. Lahden pohjukka oli aiwan tyyni ja seurailimme kun joku isompi kala teki täsmä iskuja pinnassa uiviin kaloihin, ja olli täräytti jigillä suoraan tuikkiin, ja taistelu alkoi ja loppui kun kala pääsi irti:-(. Mutta heittely jatkui kolmen miehen voimin ja olli täräytti taasen heittää samalle paikalle josta aikasemmin nappasi, tädäm ja kova vastaisku ja kiinni on, kovan taistelun jälkeen oli aiwan pakko punnita ollin recordi apo:-)
onnellinen saamamies 1,02kg apon kanssa
Ja heittely jatkui ja jari vielä karkuutti elämänsä recca hauen jigistä samalla paikalla, joten sitten siirtyiltiin kohti kuhamestaa, josko ilta olisi suosiollinen:-)

Kuhamestalla päästiin ja kalastus pääsi alkaamaan, itsellä ei kuhaa ollut vielä tässä elämässä jigillä saatuna joten paineet oli kovat ja ahti soi antejaan:-))
Elämänio ensimmäinen jigikuha:-)
Saalistus jatkui ja tapahtumia tuli tasaisesti, mutta kuitenkin ylivoimanen kuhamies oli jälleen "kuhajartza":-)
Kuhamestari
Kalaa oli tarpeeksi ja yö painoi päälle, joten oli aika siirtyä perkuu puuhiin:-)
Illan saalista

Oli aika siirtyä taasen unten maille että jaksaa vielä viimeisen päivän kalastella täysillä:-)

Keskiviikkona tuuli oli kova ja sehän tarkoittaa saaliin kannalta hyvää jos vene vaan pysyy paikoillaan:-)
Klo 6.57 olimme aloituspaikalla
Pojjat fisustelee, ja allekirjoittanut jätettiin rannalle:-)
Päivä oli toivoa täynnä ja jokseenkin ,myös saalista. Sanottakoon että tälläistä syöntiä ei tule joka päivä vastaan. Ahventa ja kuhaa saimme jokaisesta ankkurointi paikasta ja lähes tulkoon apolle kelpasi mikä tahansa viehe, ja lisäksi yhdet vanhat verkot saattiin ankkurilla. Saalista alkoi olla jo liikaa yhdelle perkuu kerralle vaikka olimme vapauttaneet saaduista kaloista reilusti yli puolet.
Joten oli siirtyä perkaus ja syömä puuhiin:-)

Aamun kuhasaalista
Perkuu urakka kesken ja dyno kohta täynnä fileitä:-)
Siis aiwan uskomaton saalis ihan joka jätkälle ja odotukset illan reissua kohtaan kasvoivat kovasti. Mutta kalastusinto oli kova joten ruoan jälkeen rantakalastettiin urakalla:-)
Laiturin edessä oli kolme-neljä metriä vettä ja jyrkkä penkka aina 18m asti
Uskoin kovasti että saisimme kuhia laiturilta kalastellen mutta ahventa ja haukia vain siitä sitten saatiin. Päivä alkoi kääntyä taas iltaan ja kuumotukset päästäisiin kohta korkkaamaan. Kuhajigit viriteltiin jo rannalla valmiiksi jottei aika kulu semmoiseen veneessä:-))

Aurinko alkaa laskemaan, joten on oikea aika kalojen iltasyönnille....
Ilta oli aiwan uskomaton kanssa ja kuhat oliwat otillaan tärppejä oli kok0 porukalle pelkästään kuhista varmaan viitisenkymmentä ja huipennus tuli vasta kun aurinko oli jo laskenut:-)
Tyytyväisin mielin saavuimme reissun viimeiseltä kalastus sessiolta takaisin möksälle ja perkuu puuhiin:-)
Illan kuhiluksia ja vieressä näkyy 30l saavin reuna joka on puolillaan ahvenia:-)
Operaatiokeskus filetti oli jälleen auki:-)
Aiwan mega sika huikee uskomaton sanoin kuvaamaton reissu oli siis takana päin, ja aamulla vielä mökki siistiksi ja kotia kohti.
Viimeisen aamun näkymiä

Hyvästi rantakalliot


Mutta TOSI SUURET kiitokset vielä mukana olleille kavereille ja isä-ukolle ja arttu koiralleni joka vahti pihapiiriä:-))

Seuraavasta reissuta teemme vielä hienomman:-))

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Huimia saaliita ja kokemuksen keräystä.

Kesä on mennyt kalastellessa niinkuin pitääkin. Laitetaan tälläinen yhteenveto kolmen lomaviikon kalastus sessioista.

-POHJOIS-KARJALA

-Ensimmäisellä lomaviikolla suunnattiin pohjois-karjalaan lomailemaan ja tottakai kalastelemaan.
-Eka kalastuskeikka tehtiin lähilammelle nimeltään onkilampi ja haaveena tottakai isot ahvenet joko lipoilla tai  ongella, saalista saatiin kappalemääräisesti aiwan älyttömästi mutta kaikki aiwan pientä sintti ahventa, liekkö isommat apot köllötellyt syvänteestä lammen keskellä.
Onkilammen maisemia
Eno ja isäukko kalakavereina
-Sitten seuraava reissu suuntautui eräänä iltana siian perään herajärvelle, josta voipi saada hyviäkin saaliita joskus senioreilla, mutta hiljaista piteli, muutamaa apoa lukuunottamatta. Tosin jokin itselle tuntematon kasvi oli rehevöitynyt oikein urakalla ettei parhaissa paikoissa enää päässyt uistelemaan...
Heräjärven maisemia
Kappale kauneita suomea
Ongelma kasvi kirkasvetisessä järvessä, valloittanut kaikki rannat 2-5 metrin syvyyskäyrillä.
-Seuraava spottaus oli sitten kuhiluksien perään Loitimolle, jossa sitten lähdettiin uisteluhommiin. Nelisen tuntia kertyi parhailla paikoilla uistelua, välillä mökillä sadetta pidellen, mutta puikkari hauki kuitenkin pelasti reissun täysiltä nollilta:-)
Jänisjoen vesistöä
Uistelua loitimolla
-Seuraavan reissun tein pienelle lammelle isojen ahventen perään eräänä iltana, varusteina matoonki ja heitto-onki viritelmä. Pikku apoja nousi rannalle taas totuttuun tapaan, ja sitten yksi musta särki josta tempaisin molempiin onki täkypalat, kuiteskaan sitä isoa apoa tavoittamatta.
Odottelin että karhu olisi tullut vastarannalle.
Tässä niitten isojen olisi pitänyt olla, edessä nimittäin kympin monttu jonka päälle viskasin heitto-ongen.
Vielä viimonen reissu tehtiin uudemman kerran herajärvelle nytten onkivälineillä. Saalista saatiin mainiosti noin tunnissa ongittiin kolmatta kiloa apoa josta isoimmat oli 300g painoisia, mutta sitten lähdettiin vauhdilla sateen alta poies ja tavaroita pakkailemaan.

TAKAISIN ETELÄÄN........................

PELLINKI TÄMÄN KESÄN TOINEN KOTI:

Tuonne kauniiseen meriympäristöön on tehty useita reissuja apot mielessä, miksei kuhatkin. Ja kerrankin kalaakin on tullut mainiosti että alle 200g painoiset on saanut huoletta viskata takaisin kasvamaan:-).
Joka kerralla on omaan kylmalaukkuun kertynyt muutama hyvän kokoinen pussi nyljettyä appuraa. Antaa kuvien kertoa saaliiista ja ottipelejä, paikkaa ja oikeaa keliä tod paljasteta kenellekkään:-))
Ensimmäinen reissu tuotti mukaan otettavia kaloja 4,5kg, tässä osa saaliista.
Reilu 300g apo
Maisemia
Illan saalista isoin 660g
Elämäni tähän mennessä toiseksi suurin apo 660g
Sen illan isoin aponi
440g
Joten siis monenmoista reissua tehty, mutta kalastuspaine kyllä suuntautuu nykyään itsellä kansalliskalaamme ahveneen, joten niinkuin tiedätte apolle vielä paras vuodenaika vielä edessä, joten jännityksellä odotamme mitä syksy tuo tullessaan, mutta joka tapauksessa kaikista eniten odotan mielenkiinnolla vajaan viikon reissua möksälle kemiönsaareen, jossa tarkoitus jigata apoa ja kuhaa sekä varmasti näyttää vehkeitä myös isoille hauille:-))

Kiitokset vielä reissuista: tapsalle, isä-ukolle, jussille, jarille, villelle, ja niille jonka nimet vahingossa unohdin:-))

Törmäillään taas kalavesien ääressä......