torstai 14. lokakuuta 2010

Rantakalastusreissu loviisassa

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna otettiin kuuden kalastajan kanssa, nokka kohti loviisan kivikkoisia merimaisemia. Aamulla suoritettiin kokoontuminen järvenpäästä lähtevien kanssa kotikulmilla, josta lähdettiin suuntimaan kohti loviisan huoltoasemaa, jossa mukaamme liittyi pääkaupungin edustaja.

Allekirjoittaneella oli kova usko saalisvarmuuteen, koska syksyhän on parasta aikaa hauen kalastukseen.
Mukaan otin myös jiggailuvälineet, jos affen vaikka olisi syvissä kalliorannoissa passissa.

Kalapaikoille siirtyminen aloitettiin parkkipaikalta hieman yhdeksän jälkeen, josta lähdettiin tekemään saarikierrosta tutussa järjestyksessä


Sää oli mitä mainioin kalastajan kannalta, mutta kalan kannalta ehkäpä vähän liian upea.
Ensimmäiset ottipaikat vedettiin täysin nollilla, lukuunottamatta muutamia hauen pintametsästyksiä pikkukalojen perässä.





Parhaat paikat koluttiin monen kalamiehen voimin, kuitenkaan tulosta saamatta.
Oli aika tempaista päiväkahvit ja eväsreppujen läheisyyteen yritti myöskin minkki, joka myöskin pakeni yhtä nopeasti kuin paikalle saapuikin, kun huomasi että saattaisi joutua ikuistetuksi filmillekkin.


Ylläoleva kalamies avasi reissun saalispussin onkimallaan affenellaan ylläolevasta paikasta, josta saatiin myös haukikontakti virvelillä. Allekirjoittanut keskittyi kanssa affenen jahtaamiseen, tosin jiggaillen..

Saarikierrosta jatkettiin aktiivisesti kalastellen ja päivästä nautiskellen. Muutamia tärppejä sieltä täältä sattui kohdalle, mutta ylös asti ei kaloja noussut. Viimeisillä paikolla ennen grillausta allekirjoittaneella oli muutama haukikontakti ja kalakaveri saikin vielä "waltavan" hauen ennen grillausta, joka ei kyllä näkynyt lahdelman toiselle puolelle vaikka sieltä kalaa yrittävät esitellä.





Eväät nautittiin rauhassa liekkien loimutessa ja päätettiin vielä yrittää viimeinen oljenkorsi ennen parkkipaikkaa. Pienestä salmesta allekirjoittanut avasi reissusaldon noin 800g hauenpulikalla, joka perattiin mukaan todisteeksi että kalassa oltiin oltu.

Allekirjoittanut kiittää kaikkia reissuun osallistuneita, oli mukava retkipäivä vaikka ahti ei nyt antanut niitä toivottuja kalasaaliita...

1 kommentti: