tiistai 26. kesäkuuta 2012

Hienoja reissuja ja siiman kiristelyjä...

Taas on laiskuus yllättänyt ja on blogaaminen jäänyt kalastamisen varjoon..
Mutta käydäänpä läpi summamutikassa mitä on tullut avovesikaudella touhuttua.

Avovesikalastus aloitettiin taimenet mielessä, joten rantareissuja emäsaloon oli tiedossa. Itse luokittelen kyllä taimenen kalastuksen vaikeaksi lajiksi, joten se onkin varmaan tälläisistä peruskaloista ainut jonka pyyntiin lähden ilman minkäänlaista luottoa saada kalaa:-). Taimenia ei saatu, mutta hienoja kuvia silti:-)


Seuraavana retkenä taisi olla venekauden avaus, henkan ja kimmon kanssa porvoo-pellinki merialueelle, taimenia kiusaamaan. Vesi oli todella suttuista pitkälle melkein emäsalon kärkeen asti, johtuen porvoonjoen kevättulvista. Joten suunnistimme "luotomestan" kautta suoraan pellinkiin kohti avomeren vieressä sijaitsevia kiviluotoja. Useita uskomattoman hyvän näköisiä mestoja koluttiin, ilman mitään tulosta. Joten siirryimme koluamaan pellinkin sokkeloista saaristoa, koittaen välillä taimenta ja kudulla olevaa haukea. Nollareissu tuli lopulta, kapteeni mittasi vielä reissun jälkeen että jos en väärin muista mutta noin 93km ajeltiin merellä nauttien upeasta kelistä:-)

Seuraava spottaus taisi olla vesan kanssa pornaisiin turpajahtiin:-). Suosikkipaikkani keväällä, jossa pitäisi käydä myös myöhemmin kesällä. Mutta tästä alkoi minun pohjaonkikalastukseni ja kukas muukaan oppaana kuin pohjaonginnan spesialisti Karsikas. Kaloja saatiin heti jos jonninmoisia, ja lopulta allekirjoittanut sai kohdekalan särjenpala syötillä:-)





Sitten oli taas aika vaihtaa suosikkikalan kalastukseeni eli ahvenjahtiin:-) Joten pellinginsalmi kutsui ahvenen nälkäisiä useaan otteeseen. Ahvenia saatiin joka reissulle, useampikin pannullinen. Saalista saatiin pohjaongella ja jigeillä, sekä normi mato-ongella.


Seuraava spottaus tehtiin villen ja vesan kanssa loviisaan, pohjaonginta keikka siis tiedossa. Reissu aloitettiin vanhalta saunalta ja kauaa ei tarvinnut odotella ensimmäistä kalaa:-). Rantoja kierreltiin eteenpäin kuitenkin tärppien vähäisyydestä johtuen palasimme vanhalle saunalle ja siitä ruopattuun kutulahteen johtavaan salmeen, jossa vesa kyyditteli karppia hetken aikaan, itse sain pikkuisia fisuja ja villeltä vietiin jatkuvasti särjenpalat koukusta:-)

Poikani kanssa käyty harjoittelemassa myös ongintaa ja saalistakin on tullut, parhaiten kuvat kertovat kalojensaannin riemusta:-)



Kesäkuun alkupuolella käytiin kanssa virolahdella möksällä ja kalastelemassa, kuitenkaan muutama ahventa enempää saamatta.

Kellokoskella tullut kanssa aikaa vietettyä ja koluttua useamminkin kalatoverin kanssa. Saaliiksii ollaan saatu muutama ottikokoinen kirre, paljon steelhedejä ja appoja päästetty kasvamaan.

Loviisan venekeikka

Mutta sitten sain idean että lähdettäisiin loviisaan ahvenjahtiin, tarkoitus ensiksi isä-ukon ja jarin kanssa mennä, mutta isä-ukko ei päässytkään reissuun niin lährettiin jarin kanssa kaksin valloittamaan loviisan vesiä.
Aamulla aikasin puol seiskan aikaa jari tuli hakee mut parkkikselta, joten kaksi reissua kannoin tavaraa autolle ennenkuin kaik kamat ol mukana. Matkalle lähdettiin navigaattorin ohjamaana, mutta sitä tottelematta kohti porvoon motaria. Kahvipysähdys tehtiin kuninkaantien absille juomaan aamukahvit ja viimeiset eväät ostamaan. Siitä sitten vanhaa tietä pitkin kohti loviisaa, jonne oltiin nuoren tytön(+18) kanssa sovittu tärskyt jotta hän antaisi meille, veneen avaimet:-). Metallirannan parkkikselle saavuttiin ajallaan ja kamixet kärryyn ja työntämään kohti venevalkamaa. Aluksi puljasin jonkun aikaa vapatelineitä kiinni, ennenkuin päästiin lähtee kalalle.

Aluksi soutelin meirät läheiselle kivikolle josta saatu saalista hyvinkin elokuussa, siinä ei ainakaan sillä hetkellä ollut elämää pilkillä tai jigille kokeillen. Siitä lähdeltiin soutamaan ja huopaamaan kohti toista karikkoa josta olen saanut monesti uistellen isompia apoja, mutta läpi saatiin kivikoiden välistä vedellä ilman tärppejä. Seuraava kohde oli saarien välissä oleva monttu, jossa pilkkisiimoja on katkottu useasti isojen kalojen takia, jigillä ja pilkillä kokeiltiin ilman mitään tällejä, joten rantauduttiin viereiseen saareen pitämään taukoa kalojen väsyttelystä.

Seuraavaksi semmonen 200m siirtymä seuraavalle karikolle, joten käskin jarin heittää sini selkäisen riston veteen, ja ei tarvinnut edes puolta matkaa soutaa kun jos tärähti päivän avauskala kiinni, parisatanen appo. Hetken koitimme ankkurilla etsiä pohjassa olevaa harjannetta, mutta ei löydetty. Joten kivikolle mars, ja tässä vaiheessa kerroin jarille että tuo kivikko on semmoinen jonne saattaa vielä päästä kalaan kun ei ole pohjakasvillisuus vielä kunnolla noussut mittoihinsa ja siitä on tavattu isoja ahvenia:-). Pienimuotoinen kivilaguuni, jossa vettä ei ole syvimmillään kuin 1,5m. Painoimme mennä suoraan paikalle johon oli paras luotto, ekalla heitolla tuli veneen vieressä hirrveä tärsky, 30g ahven tuli kyljestä ylös. Lipoilla siis heiteltiin, jarilla tais käydä muutama tälli ennenkuin meikellä tärähti oikein kunnolla. Aluksi luulin haueksi ennenkuin näin veneen vieressä välähtävän punertavat evät, joten jari sai salamana tulla haavimieheksi, ja komea ahven saatiin kesytettyä haaviin:-). Kalastusta jatkoimme kivikolla pieniä siirtoja tehden saaden puikkari haukia ja ottikokoisiakin appoja. Seuraavaksi kohti sarvilahtea ja tarkoitus mennä tekemään tulia kalliosaareen, jossa pohjaongimme hetken, mutta myrskytuuli esti paikassa olemisen joten siirryimme toisee saareen missä tiesin nuotiopaikan olevan.

Eikun pohjaonget vetämään ja tulia tekemään, hetken päästä pannussa porisi sitruunavissyyn keitetyt pannukahvit ja makkarat tirisivät tulilla, on tää kalastaminen vaan mahtavaa:-)

Siitä vielä jatkettiin hetken aikaa muutamia paikkoja kalastellen ilman isompaa saalista, ja lopulta soudimme kamixet autolle ja palautimme veneen ja läximme ajamaan kohti keski-uusimaata:-)

Aiwan mahtava reissu oli ja sain sen mitä olen koittanut nyt useamman vuoden ajan jo saada, eli ahven ennätyksen, joka aiemmin oli 550g tuusulanjärvestä pilkillä. Mutta nyt on ahven 700g ja hauki 7300g loviisan vesiltä molemmat enkat:-)


Kiitokset tähän asti: vesalle, villelle, jarille, henkalle, kimmolle, isä-ukolle, pojalle kivoista kalareissuista, tästä on hyvä jatkaa kohti syksyä ja parhaita kalastusaikoja.
Lähisuunnitelmissa on pellingin salmen pohjaonkikeikka, kellistelyä ja pikku hiljaa pitäs kuhakin saada tuusiksesta jo ylös, ja kahden viikon päästä viikko pohjoiskarjalassa tuupovaaran tmpäristössä poikii varmaan kanssa jonkun kalareissun:-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti